Patsaat puhuvat
Tiina Lehikoisen Pax Ossi -tapahtumaan kirjoittamat monologit on julkaistu.
Kirjailija Tiina Lehikoinen on kirjoittanut Ossi Somma 100 -juhlavuoden kunniaksi monologit neljälle Veistospuiston teokselle. Monologit ovat paitsi luettavissa täällä kotisivuilla, myös kuunneltavissa Veistospuistossa QR-koodien takaa. Monologit esittää lausuntataiteilija Sina Kujansuu.
Iik, taidetta!
Helsingin Sanomat ja Nokian Uutiset julkaisivat 24. ja 26.8. Jussi Lehmusveden jutun Ossi Somman veistospuistosta. Juttu on tilaajien kuvineen ja videoineen katsottavissa ja luettavissa täältä ja täältä. Tekstin voit lukea myös alta.
Jussi Lehmusvesi
Nokian Uutiset 26.8.
Iik, taidetta!
Nuoret saapuvat Ossi Somman veistospuistoon kammottavien hahmojen ja Tiktok-videoiden vuoksi. Maria ja Juho Mattilalle trendaava kauhumetsä on kuitenkin kotipiha.
Yhtään kirkaisua ei vielä kuulu.
”Tämä on hyvä treffipaikka”, Maria Mattila sanoo.
On vasta varhaisilta. Aurinko paistaa vielä puiden välistä Nokian Siurossa sijaitsevaan Ossi Somman veistospuistoon.
”Toinen voi vähän tukeutua toiseen ja puristaa vähän kovempaa kädestä. Puhuttavaa täällä riittää.”
Veistospuisto tarkoittaa käytännössä pihapiiriä ja ympäröivää metsää. Rakennuksissa ja puiden kätköissä kykkii ja lymyilee riivatun oloista kansaa, jotka tuijottavat katsojaa suurilla silmäaukoillaan.
Puheenaiheista ei treffikumppanin kanssa siis pitäisi tulla pulaa, Mattila arvelee.
Sitten hän korjaa itseään.
”Tai okei, voi tämä kyllä vetää hiljaiseksikin.”
Olemme tulleet kuvaajan kanssa katsomaan, millainen puisto on pimeässä.
Aika kaamea se on jo nyt. Joen toisella puolella seisoo ihmisen kokoinen hahmo. Sen vartalo on tehty parafiinin ja lasikuidun seoksesta. Vuosien aikana pintaan on kasvanut jäkälää.
Se saa hahmon näyttämään siltä kuin se olisi kasvanut puunrunkoon kiinni.
Ensimmäisen hahmon takaa hahmottuu toinen.
Sitten kolmas.
Hetken kuluttua niitä näkyy kaikkialla puiden välissä.
Kuvaaja katsoo metsänrajaan painuvaa aurinkoa.
”Mä haluaisin, että tuo aurinko häviää.”
Hänelle kaunis kesäilta on lähinnä tekninen vastoinkäyminen.
Mattila osoittaa joen toiselle puolelle.
”Tuolla on meidän puukansa.”
Yksi hahmo näyttää nojaavan puunrunkoon. Toisesta erottuu vain vaalea pää oksien alta. Kolmannen jalat ovat jo kadonneet kasvillisuuteen.
Kun katseen kääntää hetkeksi muualle, koko joukkoa joutuu etsimään uudelleen.
Äkkiä hiljaisuuden rikkoo moottoripyörä. Sen kyydissä ovat Hämeenkyröstä saapuneet Niklas Ahteensivu ja Olivia Sarparanta.
Ahteensivu kertoo kulkeneensa paikan ohi työmatkallaan jo kymmenen vuoden ajan. Puisto on ollut tien vieressä koko ajan, mutta hän ei ole aiemmin käynyt siellä.
Nyt Tiktok-video sai tulemaan.
”Onhan tämä hieno, vaikka vähän karmiva”, Sarparanta sanoo
Vierailijat lähtevät polulle. Aurinko laskee heidän takanaan.
Lähellä, mäen päällä, seisoo vanha koulurakennus. Siellä Maria ja Juho Mattila asuvat.
Juho Mattila on sähkömies.
”Sähkömies, jolla on suuri palo taiteisiin”, Maria Mattila täsmentää.
Vanhassa koulutalossa yhdistelmästä on käytännön hyötyä.
Tänä kesänäSomman vanha kotitalo on ollut entistä oudompi paikka asua.
Mattilat näkevät ikkunoista taskulamppujen valokeiloja. Ne liikkuvat pimeydessä puiden välissä, sammuvat hetkeksi ja syttyvät sitten toisessa kohdassa.
Parkkipaikka on välillä puolillaan mopoautoja.
Kirkaisut kuuluvat toisinaan sisälle asti.
Puistosta huolehtiva Maria Mattila ei pidä sitä huolestuttavana.
”Joku muu voisi ajatella, että onpa vaivaannuttavaa, kun kodin pihalla heilutaan pimeän tullen”, hän sanoo.
”Mä olen vaan silleen, että antaa olla. Ovi kiinni.”
Itse asiassa hän on itse yllyttänyt elämyksiä etsiviä kävijöitä tulemaan puistoon pimeällä. Mieluiten marraskuussa, kun pimeä tulee aikaisin.
Sisällä on turvallista ja leppoisaa. Vanha koulurakennus on yhtä aikaa koti, työhuone, varasto, ateljee, näyttelytila ja kuolleen taiteilijan jäämistön säilytyspaikka.
Alakerrassa tavaraa on kaikkialla.
On maalaustarvikkeita, työkaluja, pahvilaatikoita, kirjoja ja Ossi Somman teoksia. Nykyisten asukkaiden elämä ja edellisen asukkaan elämäntyö ovat levittäytyneet samoihin huoneisiin.
Maria Mattilan vuode on keskellä suurta entistä luokkahuonetta, jossa Somma teki taidetta vuosikymmenten ajan. Mattila maalaa, soittaa ja nukkuu siellä.
”Jos mulla on tila, jossa mä voin luoda, ja siellä on patja, se riittää.”
On Maria Mattila kummissa paikoissa asustellut ennenkin.
Hän asui ennen Siuroon muuttoaan Tampereella purkutuomion saaneessa entisessä baarissa. Kuutisen vuotta sitten Mattila kuuli, että Somman vanhaan taloon etsittiin asukasta, lämmittäjää ja talkkaria.
”Se putosi ihan taivaasta. Mä tarvitsin silloin juuri kotia.”
Taiteilija ja hänen puolisonsa Sinikka Somma tapasivat Mattilan. Mattila toi mukanaan maalauksiaan, joista Somma halusi yhden.
Teoksen nimi oli Armo.
Ossi Somma kuoli noin viikkoa myöhemmin.
”Mä olen kokenut koko tämän ajan niin, että olen oppilas ja mun opettaja on vaan kuollut.”
”Se opettaa tuolta rajan takaa.”
Teemme tupatarkastusta. Keittiö rakennettiin aikanaan koulun keittolaksi. Myöhemmin se oli Sinikan valtakunta.
Talossa käy yhä ihmisiä, jotka muistavat hänen lihapatansa herkullisuuden.
Kaaos loppuu portaissa. Yläkerran teostilat ovat siistissä järjestyksessä. Taiteilijan pienemmät veistokset ja kouluaikaiset luonnokset on asetettu paikoilleen.
Niissä ei ole mitään pelottavaa.
Talon entinen isäntä Ossi Somma oli nokialainen kuvanveistäjä, joka eli vuosina 1926–2020. Hän oli akateemisesti koulutettu taiteilija ja sai myöhemmin taiteilijaprofessorin arvonimen.
Yläkerran varhaiset työt osoittavat, että Somma hallitsi perinteisen kuvanveiston. Niiden rinnalla pihan raatohahmot vaikuttavat melkein toisen ihmisen tekemiltä.
Somman taiteen käännekohdaksi on kuvattu vuoden 1960 auto-onnettomuutta. Somma loukkaantui vakavasti ja oli koomassakin. Hänen ystävänsä, kuvanveistäjä Pekka Aarnio, kuoli.
Yhdessä pihan teoksessa on ruostunut auto, jossa istuu muumioitunut kuljettaja. Toinen on romuttunut männyn kylkeen.
Mattilan omassa mieliteoksessa kaksi kanaverkosta tehtyä hahmoa istuu tuoleilla rööki suussa ja aurinkolasit silmillään.
Teon on nimeltään Kohta matka päättyy.
Onnettomuuden jälkeen Somman työt kasvattivat kokoaan ja muuttuivat yhteiskunnallisesti kantaaottavammiksi. Hän käsitteli sotaa, asevarustelua, vallanhimoa, ahneutta, ympäristön tuhoutumista ja ihmisen kykyä katsoa pois.
Somma rakensi hahmoja romuraudasta, betonista, puusta, kananverkosta ja parafiinista.
Parafiinin hän löysi sattumalta. Sommalle tarjoutui mahdollisuus ostaa sitä järjetön määrä. Kokeilujen kautta parafiini yhdistyi lasikuituun. Näin löytyi Somman omaleimaisin materiaali.
Nyt se on levittäytynyt taiteena pitkin siurolaista metsää.
Somma ei ollut varsinainen ITE-taiteilija, mutta hänen puistossaan on samaa sääntöjenvastaisuutta. Kaikkialla kukkii mahtava mielivaltaisuus.
Näin hänen elämäntyönsä kuuluu suomalaisten omintakeisten veistospuistojen perinteeseen.
Parikkalassa Veijo Rönkkönen rakensi kotipihaansa satojen betonihahmojen puiston. Osalla ihmispatsaista on lasisilmät ja oikeissa suissa käytettyjä tekohampaita.
Vantaalla Risto Vilhunen eli Leonardo da Vilhu rakensi pihaansa ruosteisten kierrätysveistosten maailman. Hän teki itselleen myös valmiin hautakiven.
Kiveen on kirjoitettu: ”Tähän on koira haudattuna. Leonardo da Vilhu.”
Monesti intohimopaikkojen kohtalo muuttuu vaikeaksi, kun tekijä kuolee. Ne voivat kadota, jähmettyä muistomerkeiksi tai löytää uuden yleisön.
Karmivuuden lisäksi tiktokkaajia tuntuu ihastuttavan autenttisuus.
”Tehdään siitä, mitä on”, Mattila innostuu.
”Ei ole valkoisen gallerian varautunutta tunnelmaa, vaan teoksia, joissa kasvaa sammalta.”
Puistossa kiinnostuneen oloisina kulkevat Ahteensivu ja Sarparanta ovat ehtineet lukea teosten esittelytekstejä. Niissä puhutaan vallasta, ahneudesta, ympäristön tuhoamisesta ja välinpitämättömyydestä.
”Aika painavia asioita noissa lukee”, Sarparanta toteaa.
Vastaan tulevat myös 17-vuotiaat Annika Haapalainen ja Eelis Salkoharju.
Myös he ovat nähneet paikan Tiktokissa. Salkoharju on käynyt puistossa aiemminkin, Haapalaiselle vierailu on ensimmäinen.
”Videoissa tämä näytti tosi hienolta. Ja kun tämä on tällä tavalla metsän keskellä, siinä on hienoa tunnelmaa”, Haapalainen kehuu.
”Paljon näköjään sodanvastaisuutta. Se on hieno aihe”, Salkoharju säestää
Hän ei pidä taskulamppujen valossa tehtyä kauhufiilistelyä vääränä tapana kohdata teoksia.
”Taide on tehty kaikille. Ei sillä ole niin väliä, miten siitä nauttii.”’
Alkaa hämärtää. Nyt alkaa paljastua selvemmin se maailma, jota videot kuvaavat. Puiden välistä löytyy kasvottomia vartaloita, ihmisenraatoja ja olentoja, joiden jalat ovat muuttuneet tuolinjaloiksi.
Videoilla päälle lisätään tehostemusiikkia.
”Se sävy on siellä creepy art. Karmiva, pelottava, pahat vibat. Se on se juttu”, Mattila selittää.
Hän ymmärtää nuorisoa loistavasti. Hänelle itselleen sama paikka oli järkytys, kun hän tuli puistoon ensimmäisen kerran vuonna 2017. Hän lähti kiertämään aluetta tietämättä kunnolla, mitä vastassa olisi.
Joen toiselta puolelta alkoi erottua hahmoja.
Ensin yksi.
Sitten toinen.
Kun silmä oli oppinut löytämään niitä, niitä oli paljon enemmän kuin aluksi näytti.
”Mä jähmetyin. Olin silleen, että oh shit, tämä on raju paikka.”
”Musta tuli laakista fani.”
Nyt puistonvarren raadot ovat saaneet uuden merkityksen.
”Mä koen nämä hahmot laumana”, hän sanoo.
Kapitalismin ikeessä kärsivien hahmojen lisäksi metsässä huomion herättää korkeajalkaisten tuolien suuri määrä.
Mattilan mukaan tuoli toistuu Somman teoksissa vallan symbolina. Osa olennoista on puoliksi ihmisiä ja puoliksi huonekaluja. Ne kuvaavat vallanhimon turmelemia ihmisiä.
”Niille on kasvanut tuolijalat, koska ne ovat sokaistuneet vallasta ja kadottaneet ihmisyytensä.”
Mattilaa ilahduttaa, että joissakin videoissa tekijät puhuvat samoista asioista kuin Somma. Kuten sodasta, vihasta, ahneudesta ja eriarvoisuudesta.
”Ne ottavat Ossin viestin omakseen ja jatkavat sitä.”
Alkaa olla pimeää. Raatohahmojen vaaleat pinnat erottuvat vielä metsästä. Jäkälä vaikeuttaa katsomista. Sitä kasvaa samoina sävyinä sekä veistoksissa että puiden kyljissä.
Ensimmäisellä katsomisella näkyy männyn kylki.
Sitten se näyttää olkapäältä.
Kun kävelee pari askelta, olkapää muuttuu jälleen puuksi.
Huomaan tarkistavani jokaisen vaalean pinnan kahdesti. Katse alkaa harhailla pitkin metsää itsestään. Pari kertaa hätkähdän puuhun ripustettua nahkahahmoa.
Jostain kuuluu kummaa ritinää.
Lopulta aurinko painuu kokonaan metsän taa.
Ruoste on menettänyt ruskean värinsä. Hahmot erottuvat runkojen välistä vaaleina pintoina, mutta niiden ääriviivoja ei enää näe.
Pian Mattilaakaan ei ilman valoa erota metsän muista ihmishahmoista.
Talkkarilta kysytään usein, pelottaako täällä asua.
”Zero. Kaikki muu tässä maailmassa on pelottavampaa kuin tämä paikka.”
Hänestä kysymys on muutenkin asetettu väärinpäin. Somman hahmojen keskellä hän kokee olonsa turvalliseksi, koska teokset eivät yritä peittää ihmisyyden pimeitä puolia.
”Onko kukaan muuten kysynyt näiltä veistoksilta, pelottaako niitä asua mun kanssa?”
Muutenkin puiston muuttuminen on hänestä lohduttavaa.
Rauta ruostuu. Parafiini haurastuu. Jäkälä ja sammal peittävät pintoja. Kasvillisuus kietoutuu teoksiin.
Luonto osallistuu lupia kyselemättä.
Sen huomaa tuollakin! Maassa makaa jättimäinen risti. Se on syntynyt kenties puoli vuosisataa sitten.
Kun Mattila muutti puistoon, risti seisoi vielä pystyssä. Hänen täällä asumisensa aikana muurahaiset kuitenkin rakensivat sen sisälle yhdyskuntansa ja heikensivät rakennetta vähitellen.
Lopulta risti kaatui.
Nyt ympärillä kulkee edelleen pikkuruisia ahertajia.
Teoksen nimi on Lähimmäiset, ja siihen on kirjoitettu raamatunlause: Kaiken, minkä olette tehneet yhdelle näistä pienimmistä, olette tehneet minulle.
”Ne pienimmät ovat kaataneet ihmisen rakennelman”, Mattila sanoo vakavana.
”Olen päättänyt jättää ristin tuohon makaamaan.”
Joen toisella puolella hahmot ovat muuttuneet puiksi kokonaan.
Yhdentoista aikoihin päätämme lähteä. Jos mopoautot olisivat tulleet, ne olisivat jo täällä. Meidän aikanamme puistossa ei kuulu yhtään kirkaisua.
Joen toisella puolella seisovaa puukansaakaan ei enää pysty laskemaan. Näkyy vain mustia runkoja ja muutama jäkälän vaalentama pinta.
Autolle kävellessä vilkuilee taakse useammin kuin tullessa.
Kuvakaappaus NU:n jutusta
Maria Mattila pitää talonmiehenä huolta Ossi Somman veistospuistosta. Hän on myös Mara Balls -yhtyeen solisti ja kitaristi sekä kuvataiteilija.
Kuva: Timo Marttila
Keskustelua aiheesta löytyy Veistospuiston facebook -sivuilta.
Ossi Somma 100 vuotta
Veistospuiston Pax Ossi -tapahtumassa ilta lämpeni, samoin sydämet.
mitä tapahtuu…”
Kuvat: Marketta Kalmanlehto, Lea Krohns, Matti Kuusela, Maria Mattila
Tulossa elokuussa!
PAX OSSI – tapahtuma Veistospuistossa
”Sommalle välinpitämättömyys vääryyden äärellä on kautta aikain yhteiskuntien suurimpia ongelmia ahneuden ja sotaisuuden ohella.”
Ville Lähde Ossi Somma 100 vuotta -näyttelystä niin & näin -lehdessä
Lue lisää täältä.
Ossi Somma 100 vuotta -juhlaseminaari on nyt katsottavissa
Kaksiosainen, Jouko Nikulan taltioima seminaari Tampereelta on nähtävissä YouTubessa
Tervetuloa Ossi Somma 100 -juhlavuoden seminaariin
Työväenmuseo Werstaalle sunnuntaina 14.6.2026 klo 12-17
Lataa ohjelma täältä.
Mitä se minulle kuuluu – Ossi Somman juhlanäyttely kesällä 2026!
25.5.2026: Veistospuiston töitä siirretään Finlayson Art Arean näyttelyyn
Mitä se minulle kuuluu
Ossi Somman juhlanäyttely Mitä se minulle kuuluu Tampereen Finlayson Art Arealla 13.6.-16.8.2026. Avajaiset 12.6. klo 16 Kutomo-salissa.
Ossi Somma 100 vuotta
Tulossa: näyttely, seminaari, konsertti, videomusiikkiesitys elektronisen musiikin ja valotaiteen tapahtumassa
Kuluvana vuonna 2026 on tullut kuluneeksi 100 vuotta Ossi Somman syntymästä.
Kulttuuriyhdistys Ossi Somma ry. on järjestämässä juhlavuoden ohjelmaa:
* Juhlanäyttely Tampereella, Finlayson Art Arean tiloissa 12.6.-16.8.2026. Avajaiset 12.6. klo 16 Kutomo-salissa.
* Juhlaseminaari Tampereella, Työväenmuseo Werstaan auditoriossa su 14.6. klo 12-17.
* Pax Ossi: Rajaton rauha ja rajaton riemu -konsertti Nokian Siurossa, Ossi Somman veistospuistossa to 13.8.klo 18. Kielo Kärkkäinen soittaa ja laulaa, J.K. Ihalainen ja Sina Kujansuu esittävät runoja. Juhlatunnelmaan yhtyvät myös Veistospuiston teokset: ne puhkeavat puhumaan!
* Videoteos Ossi Somman taiteesta, musiikki: Maria Mattila, Nokian Pinsiössä Yltä ja alta -teoksella su 16.8.
Kaikkiin ylläoleviin tapahtumiin on vapaa pääsy.
kuva: Marketta Kalmanlehto
Norwia: Sydänjää
Katso musiikkivideo, jota on kuvattu Veistospuistossa.
Kuvauspaikkoja: Ossi Somman veistospuisto, Pitkäniemen hautausmaa, Pirkkalan Takamaa.
Norwia kiittää ja kumartaa!
Norwia on: Ari Ahlgren ja Samu Kuusisto. Samu Kuusisto: Sanoitus, laulut, kuvaus, tekniikka ja editointi. Ari Ahlgren: Kitarat, basso, kosketinsoittimet, sävellys, ohjelmointi ja kuvaus.